Ajanvaraus

Nettiajanvarauksessa varattavissa

Palveluohjaus: Lyhyt, n. 10 min etäkonsultaatio puhelin- tai videoyhteydellä. Palvelutarpeen arvio, palveluiden sisällön ja soveltuvuuden kysymykset.

Etäterapia vai terapiatapaaminen Tapiolassa: Nettiajanvarauksessa valitset ensin haluatko ajan etäterapiatapaamiseen vai tapaamiseen Tapiolassa. 

Terapiatapaaminen 45 min: Tapaamiset joko Tapiolassa tai etänä. 

Lähitapaamisen voit tarvittaessa muuttaa etänä toteutettavaksi vaikka juuri ennen sovittua aikaa tekstarilla, soittamalla tai meilitse, jos sinulle tulee yllättäviä esteitä tulla paikan päälle. Sen sijaan sovittujen etätapaamisten muuttaminen lähitapaamisiksi ei yleensä ole mahdollista ilman ajan siirtämistä.

Käynti Kerrallaan -tapaaminen 60 min:  Käynti Kerrallaan tapaaminen on omiaan esimerkiksi jonkin tietyn ongelman, päätöksen, kokemuksen, tai elämäntilanteesi suhteen eteenpäin päästäksesi. Ei edellytä jatkotapaamisia, mutta ne ovat halutessasi mahdollisia.

Ajan peruminen tai siirtäminen onnistuu myös nettiajanvarauksessa kun varaukseen on yli 24 h aikaa. Peruutusehtojen puitteissa peruutus onnistuu myös tekstiviestillä tai meilillä. Tutustu palvelu- ja peruutusehtoihin.

Jos nettiajanvarauksesta ei löydy sinulle sopivaa aikaa, soita tai laita sähköpostia muiden aikojen sopimiseksi.  TRE-ohjauksen ja Narratiivisen altistusterapian ajanvaraukset sovitaan puhelimitse tai tapaamisella, samoin kuin 90 minuutin tai pitemmät käynnit. 

Tiedustelut Markka Impola 040 8227228, tai sähköpostitse markka.impola(at)gmail.com.

Maksuvaihtoehdot: tapaamisen yhteydessä mobilepay tai kertalaskutus sähköpostitse (maksuaika 7 vrk). Säännölliset käynnit voidaan sopia kuukausilaskutuksella maksettavaksi. 


Yhteystiedot

Etäterapia:


Tapaamiset Espoossa, Tapiolan kauppakeskus Ainoan korttelissa:
(tarkemmat kulkuohjeet saat ajanvarauksen yhteydessä).

Psykoterapiapalvelut Markka Impola Oy

y-tunnus 2843135-5

Puhelinnumero: 040 8227228

Työstäni johtuen pystyn vastaamaan puhelimeen epäsäännöllisesti. Jos et tavoita minua, laita tekstiviestillä tai sähköpostilla soittopyyntö ja halutessasi aika jolloin sinut parhaiten tavoittaa.

Sähköposti: markka.impola@gmail.com